Ehdot

Peruutus- ja muut ehdot:

  • Kursseilla, valmennuksissa ja verkkokursseilla on peruutusoikeus vain lääkärintodistuksella, asiakas voi myös itse järjestää itselleen korvaajan.
  • Minimi 10 osallistujaa, jotta ryhmätunnit ja kurssit toteutuvat.
  •  Tunneille on saavuttava hyvissä ajoin ennen sovittua aikaa (Ovet aukeavat: noin tunnit 10 ennen alkua).
  • Myöhästymistapauksissa tunneille ei pääse enää sisälle aloituksen jälkeen (jotta muiden harjoittelijoiden harjoitusrauha säilyy).
  • Myöhästymistapauksissa valmennuksissa veloitetaan ennalta sovitun ajan hinta ja valmennus loppuu ennalta sovittuun aikaan.
  • Myöhästymistapauksissa tuntien hintaa ei korvata asiakkaalle.
  • Jokainen harjoittelee omaa kehoaan kunnioittaen ja omat rajoituksensa huomioiden.
  • Tunneille ja kursseille osallistuminen tapahtuu omalla vastuulla ja asiakkaan velvollisuutena on huolehtia, että hänellä on voimassa oleva tapaturmavakuutus.
  • Annamaria ei korvaa tuntien aikana mahdollisesti tapahtuvia tai niistä mahdollisesti seuraavia sairastapauksia tai loukkaantumisia.
  • Sähköpostin kautta ilmoittautumisen yhteydessä ilmoittautuminen on yhtä sitova kuin ennakkoon verkkokaupan kautta maksetut tunnit ja kurssit.
  • Kursseilta poissaolo vain sairastapauksissa. Yhden kerran sairaspoissaolon voit korvata toisella Annamarian tunnilla viimeistään seuraavan samanlaisen kurssin aikana.
  • Tunneille otetaan maksimissaan kaksi poissaolo korvaajaa kerrallaan
  • Annamaria ei vastaa omaisuudestasi.
  • Tekijänoikeudet rajoittavat sivuilla ja verkkokurssi alustoissa julkaistujen materiaalien kopioimista ja jakamista.
  • Huomioi myös jokaisen tuotetta koskevat näiden lisäksi koskettavat erilliset ehdot, mainitaan tapahtumassa/tuote tiedoissa.
  • Oikeudet muutoksiin pidätetään.